Tervetuloa Tiemassaarelle!
Tiemassaaren kylä sijaitsee Rantasalmen ja Varkauden puolivälissä. Pääosa kylästä kuuluu Rantasalmen kuntaan ja osa Joroisten kuntaan. Kylä on kehittynyt myönteisesti, ja asukasmäärä on ollut kasvussa useamman vuodenajan.
SIKKOINLEUAN VENELAITURI
Tiemassaaren Sikkoinleuassa on ollut laivalaituri, jossa ennen vanhaan pysähtyivät niin rahtilaivat kuin matkustajaliikennettä harjoittavat laivat.Kansanperinteen tutkija Oiva Bagge kirjoittaa:
”Höyrylaivat Leppävirta I ja II ajoivat ristiin: toisen suunta oli Varkauden kautta Kuopioon, ja toisen määräsatamana oli Savonlinna. Nämä laivat pysähtyivät Teemassaarella vain Sikkoinleuassa ja Kostonsaaren Erolan laiturissa. Voinsalmen asukkaat nousivat kyytiin Repolahden Pitkäniemestä.Laivojen kotipaikka oli Leppävirta. Rakenteeltaan laivat olivat kolmikerroksisia: konehuone, laituritaso ja yläkansi. Matkan kallein hinta perittiin yläkannen 1.luokan matkustajilta, joilla oli omat hytit”.
Tiemassaren Kyläyhdistys ry on saanut valmiiksi Sikkoinleuan laivalaiturin kunnostamisen. Laiturin rakenne on suunniteltu vanhan mallin mukaiseksi. Tavoitteena on kehittää laivalaiturin yhteyteen matkailijoita palveleva pienvenesatama ja vapaa-ajan käyttäjien tarpeita vastaavat muut matkailupalvelut. Syksyllä 1998 Tiemassaaren kylän miehet sorastivat talkoilla laivarantaan menevän tien. Lisäksi laivalaiturin tuntumasta löytyy vapaa-ajan viettoon talkoovoimin rakennettu laavu, jonka läheisyyteen on tarkoitus tehdä kunnollinen uimaranta.
Leppävirta-laiva